Intranet     Palaute     Yhteystiedot    Sivukartta          Tulosta   
Kohteita Hervannanmaalta

Connecting Trees Zone- puusta puuhun vyöhyke

Kylän asukkaat haluavat säilyttää nykyisen luonnon moni-ilmeisyyden ja ylläpitää eläimille soveltuvaa elinympäristöä.

Uhanalaiselle liito-oravalle sopivia biotooppeja Hervannanmaalla on viitisentoista, joista noin viisi on Lempäälän puolella. Lisääntymiseen kelpaavien metsiköiden tulee olla puustoyhteydessä toisiinsa, joten on tärkeää säilyttää yhtenäinen puusto.

Yhtenäisyyden puolesta puhuu myös luonnonvaraisen metsälehmuksen esiintyminen alueella. Suomessa luonnonvarainen metsälehmus on jalopuu ja jalopuumetsän tulee olla yhtenäinen. Kyläyhdistyksen Connecting Trees Zone –tavoite symboloi tätä päämäärää.

Tulevaisuuden haaveissa kiiluu pääsy Hervantajärvestä koskea pitkin Koipijärveen ja muihin vesistöihin. Kaarinan- ja Birgitan polkujen yhteisväylä on myös yksi tulevaisuuden tavoite.

Palvelut ja harrastukset

Kylän nuoret esikoulusta yhdeksänteen luokkaan saakka käyvät Sääksjärven koulua, jossa on yhteensä lähes 750 oppilasta. Huolimatta suuresta oppilasmäärästä oppilaat pyritään huomioimaan yksilöinä ja opiskeluympäristöä kehitetään henkisesti ja fyysisesti turvalliseksi. Koulussa pyritään oppilaan perustavoitteiden saavuttamisen lisäksi kehittämään yhteistoiminnallisia valmiuksia, eikä informaatioteknologian valmiuksien kehittämistäkään unohdeta.

Lähes kaikki mahdolliset harrastusmahdollisuudet ovat kohtuullisen matkan päässä Sääksjärvellä, Kuljussa, Lempäälän ja Tampereen keskustoissa ja Hervannassa. Lisäksi alueen luonto on monenlaisen virkistyksen lähde.
Birgitan polku kulkee myös Hervannanmaalla.
Vihreä polku

Vuores

Alueella on Ympäristöministeriön vuonna 2005 vahvistama Vuoreksen osayleiskaava, Lempäälän valtuuston hyväksymä yleiskaava vuodelta 1981 ja rantaosayleiskaava vuodelta 1993. Anniston alueelle on asemakaava vireillä. Kunnallista vesihuoltoa ei pääsääntöisesti ole, mutta kunnallistekniikka on Vuoreksen rakentamisen myötä tulossa osaan aluetta.

Vuores on Tampereen ja Lempäälän yhteinen asuinaluehanke. Tavoitteena on muodostaa rakenteeltaan ja toiminnoiltaan yhtenäinen, luonnonläheinen ja kestävän kehityksen mukainen asuinalue. Hanketta varten kunnat laativat yhteisen osayleiskaavan, joka hyväksyttiin ympäristöministeriössä vuonna 2005. Kaava-alueen pinta-ala on 1260 hehtaaria, josta 33 % eli 410 hehtaaria on Lempäälän puolella.

Lisätietoa Vuoreksesta saa Tampereen kaupungin tiedotussivulta.

Asutushistoriaa

Lempäälän Ryödin talon torppa Iso Hervanta vuodelta 1792 oli Hervannanmaan ensimmäinen rakennus. Iso Hervannan jälkeen rakennettiin Koipijärven torppa ja Vormisto 1840-luvulla. Koivuviita oli Liuhan talon torppa, joka lunastettiin itsenäiseksi 1900-luvun alussa. Kuljun kartanolla oli kaksi torppaa, Annisto ja Koipijärvi, jotka ovat Vuoreksen kaavoituksen keskeisellä kyläalueella. Asukasmäärä kasvoi vuosisadan vaihteessa nopeasti ja Hervannanmaa oli sotiin ja vielä 1960-luvulle saakka vilkas kylä.

Sotien jälkeen kunnanrajalle asutettiin Sakkolan pitäjän siirtolaisia, jotka raivasivat uudistilansa. Vuonna 1926 perustettu pienviljelijäyhdistys järjesti aktiivisesti tapahtumia ja kylä kehittyi koko ajan, kunnes maaseudun rakennemuutos alkoi näkyä asutuksessa. Hervannanmaan löytäneet kesäasukkaat piristivät hiljentynyttä kylää, jonka elämä on nyt Vuoreksen rakentamisen myötä muuttumassa.