Intranet     Palaute     Yhteystiedot    Sivukartta          Tulosta   
Kehittäminen

ELINKEINOPOLIITTINEN VISIO 2012

Lempäälä on tulevaisuudessakin vahva kasvukunta, jossa yritykset menestyvät ja asukkaat viihtyvät. Lempäälä antaa vahvan panoksen menestyvän Tampereen seudun elinkeinopolitiikkaan.
 
Lempäälä sijaitsee Suomen vilkkaimman pääväylän äärellä ja on osa Suomen vetovoimaisinta aluetta, Tampereen seutukuntaa. Lempäälä toteuttaa aktiivista, tehokasta ja persoonallista elinkeinopolitiikkaa yhdessä lempääläisten yritysten ja seudullisten, valtakunnallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Elinkeinopolitiikka on ennakkoluulotonta ja talouden suuret muutokset aistivaa. Lähtökohtana on aina yritysten toimintaedellytysten parantaminen ja sitä kautta kuntatalouden perustan vahvistaminen. Vain siten turvataan työllisyys ja kuntalaisten palvelut.

Kuntakeskus

Lempäälän kuntakeskus on mielenkiintoinen yhdistelmä pikkukaupunkia ja voimakkaasti ympäröivään maaseutuun sidoksissa olevaa kasvu- ja palvelukeskusta. Keskustassa viihtyvät niin asukkaat kuin yritysten asiakkaatkin ja satunnaiset matkailijat. Sen julkiset ja yksityiset palvelut ja infrastruktuuri luo puitteet nykyaikaiselle yhteisöllisyydelle, ihmisten kohtaamiselle ja luovalle elämälle.

Keskustan palvelut ovat Marjamäen ja nauhataajaman voimakkaasta kasvusta ja rakentamisesta huolimatta säilyneet ja osin merkittävästi parantuneetkin.

Rakennettu ympäristö on viihtyisä, moni-ilmeinen ja toimiva. Vesistöt ovat voimakkaasti esillä miljöössä, rautatien tarjoamat palvelut ovat selvästi lisääntyneet, kulttuurin tarjonta ja kulttuuripalveluiden käyttö on voimakkaasti lisääntynyt. Keskustan pysäköintiongelmat on ratkaistu rakenteellisin toimin ja keskustassa on myös pelkästään jalankulkijoille varattuja alueita ja väyliä.

Marjamäki

Marjamäen yritysalue on keskeisen Suomen merkittävin kaupan ja palveluiden keskus, jossa myös sijaitsee useita näkyviä teollisia kansainvälisiä toimijoita. Alueen yritysten yhteistyö on esimerkillistä ja laajuudessaan poikkeuksellista.

On etuoikeus toimia yrittäjänä Marjamäessä ja työskentely Marjamäen yrityksissä on haluttu meriitti eri ammattialoilla. Niin alueen yrityspalvelut kuin yritysten henkilöstön palvelut on tehokkaasti ja yritysvetoisesti organisoitu. Ideapark on liikekaupunki ja Marjamäki on itsellinen yrittäjien "kaupunki".

Marjamäen yrityksissä työskentelee 5000 ammattilaista ja alueella käy yli10 miljoonaa asiakasta vuodessa. Alueesta on muodostunut keskeinen ostosmatkailukohde, joka vetää asiakkaita jopa valtakunnan rajojen ulkopuolelta.

Kortejärvi

Kortejärven yritysalueelle Sääksjärvelle on rakennettu 8 hehtaarin alueelle useita mielenkiintoisia kaupallisia yrityksiä ja alueella toimii myös useita innovatiivisia teollisuusyrityksiä. Alue laajenee merkittävästi etelään päin, lähes Kuljun asemakylään asti. Alueeseen on ostettu runsaasti uutta maata joka on juuri saatu kaavoitettua.

Kortejärvi on näin ollen merkittävä yritystoiminnan keskittymä Tampere-Helsinki moottoritien ja Tampereen kehä II:n varrella.

Vuores

Vuores on viihtyisä "pikkukaupunki" Lempäälän ja Tampereen rajalla. Siitä on lisäksi kehittynyt nopeasti seudullisesti merkittävä palveluiden ja muun yritystoiminnan alue. Monet yritykset tuottavat markkinoille palveluita ja tuotteita, joiden tunnusomainen kilpailutekijä on niiden innovatiivisuus ja kaupallinen uutuusarvo. Tämän menestyksen taustalla on usein tiivis yhteistyö esim. Teknisen Yliopiston, VTT:n tai Hermian toimijoiden ja Vuoreksessa toimivan vireän kulttuuriyhteisön kanssa.

Lempäälä osana luovaa Tampereen-seutua

Lempäälän kunta ja lempääläiset yritykset osoittavat luovuutta ja menestyvät kilpailussa kehittämällä uusia toimintatapoja ja soveltamalla uusinta tietoa ja tekniikkaa julkisten palveluiden ja yritystoiminnan kehittämisessä. Lempäälä valittiinkin vuonna 2007 Suomen luovimmaksi kunnaksi.

Toiminta on selkeästi kuntalais- ja asiakaslähtöistä ja varmistaa että kilpailukyky ja toiminnan taloudellinen pohja ovat kunnossa.

Kunnan organisaatiossa on onnistuttu yhdistämään kuntalaisten palveluiden kehittäminen ja laatu, korkea tuottavuus ja hyvä työviihtyvyys tiukasta taloudesta huolimatta.

Seudun laaja osaamispohja yhdistettynä huipputason innovaatiojärjestelmään, verkostoihin ja sosiaaliseen pääomaan, luo perustan kansainväliselle kilpailukyvylle koko seudulla ja Lempäälälle sen osana.