Intranet     Palaute     Yhteystiedot    Sivukartta          Tulosta   
Ahtialanjärvi
Tyllit Ahtialanjärven lietteellä. Tatu Itkonen 2007

Kasvilajiston ja linnuston kannalta Ahtialanjärvi on Lempäälän merkittävin kosteikkobiotooppi. Matala ja rehevä Ahtialanjärvi on nykyisin Pirkanmaan selvästi monipuolisin lintujärvi. Järven pinta-ala on rantaluhdat ja -pensaikot mukaan lukien 168 hehtaaria. Ahtialanjärvi sisältyy valtakunnallisesti arvokkaana lintuvetenä Natura 2000 -suojeluohjelmaan. Se on myös osa kansallisesti arvokasta FINIBA-aluetta, Etelä-Pirkanmaan lintuvesiä. Järvellä on tehty hoitotoimia vuodesta 2001 lähtien Lempäälän ympäristöyhdistyksen ja Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on ollut järven linnustollisen arvon palauttaminen ja lisääminen.

Järven saaret ovat tärkeitä lintujen pesimäalueita, ja järvi on tärkeä muutonaikainen levähdysalue etenkin sisämaassa harvoin pysähtyville kahlaajille. Ahtialanjärvellä tai sen välittömässä läheisyydessä on havaittu jopa yli 200 lajia. Itse järvellä pesivät mm. kaulushaikara, ruskosuohaukka, laulujoutsen, naurulokki, pikkulokki ja rytikerttunen.

Ajo-ohje lintutornille: Lempäälän keskustan läpäisevältä Tampereentieltä käännytään Valkeakoskentielle. Parin kilometrin päästä käännytään vasemmalle Ahtialantielle, jolta viitat opastavat järven itärannalla sijaitsevalle lintutornille.