Intranet     Palaute     Yhteystiedot    Sivukartta          Tulosta   
Kaavoitus

Maankäytön suunnittelu

Maankäytön suunnittelussa tavoitteena ovat korkeatasoiset asuin- ja yritysalueet, joissa kestävä kehitys on otettu huomioon. Kaavoituksen keinoin pyritään myös eheyttämään yhdyskuntarakennetta ja kehittämään keskustoja.

 

Nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaan asema- ja yleiskaavoituksesta vastaa kunta. Kunnat voivat tehdä kaavoituksessa myös yhteistyötä. Lempäälä ja Tampere suunnittelevat parhaillaan yhteistyössä Vuoreksen aluetta kuntien rajalle.

 

Maankäytön suunnitteluun kuuluu varsinaisen kaavasuunnittelun lisäksi runsaasti erilaisia selvityksiä, jotka tukevat kaavoitusta. Tuore esimerkki Lempäälän osalta on keväällä 2006 valmistunut kulttuuriympäristöohjelma.

Kaavat nähtävillä - kaavoituksen seuraaminen

  • Nähtävillä olevien ja muiden valmisteilla olevien kaavojen kartta ym. tietoja on kohdassa keskeneräiset kaavat.
  • Tieto kaavojen nähtävilläolosta laitetaan kunnan internet -sivuston etusivulle kohtaan ilmoitukset / kunnan kuulutukset.
  • Kaavoituksen etenemistä voi lisäksi seurata kaavoitusjaoston, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston pöytäkirjoista.
  • Lempäälässä vireillä olevat kaavoituskohteet löytyvät vuosittain laadittavasta kaavoituskatsauksesta. Kohteita on kerrallaan vireillä jopa yli 20 kpl.

Kaavoitus Lempäälässä

Kaavoituksesta vastaa tekninen toimi / kaavoituksen vastuualue

Kaavoituspäällikkö Tuomo Penttilä

Kaavoitusarkkitehti Virva Suokko

Kaavoitusarkkitehti Kalle Rautavuori

Kaavasuunnittelija Antero Kortesmaa

Suunnitteluavustaja Maija Talasniemi

 

 

Tiedusteluihin kaava-asioista (esimerkiksi kaavatilanne, tontin rakennusoikeuden määrä, kerrosluku jne.) vastaa Virva Suokko. Tiedustelut mieluiten sähköpostilla virva.suokko@lempaala.fi. (Lomalla 3.-12.9.2010, kiireellisissä asioissa ota yhteys Kalle Rautavuoreen, sähköposti kalle.rautavuori@lempaala.fi.)

 

 

 

Kaavoituksen sivuilla olevien PDF -tiedostojen aukaiseminen

Tiedostot on tallennettu Adobe Reader versio 6 (pdf 1.5) -muotoon. Tiedostot voidaan kuitenkin avata pääsääntöisesti myös vanhemmalla versiolla (ei ole käytetty uusien versioiden ominaisuuksia). Uusimman Adobe Readerin voi ladata internetistä ilmaiseksi.

Monet kaavoituksen sivuilla olevat kartat ja raportit ovat isoja, eivätkä avaudu suoraan selaimeen selailtaessa internetissä hitailla yhteyksillä. Isot tiedostot kannattaa tallentaa kiintolevylle ja aukaista ne suoraan kiintolevyltä readeriin (paina tiedoston kohdalla hiiren oikeaa näppäintä ja valitse kohta tallenna kohde nimellä)